Janne Ahonen

Lahtelaislähtöinen Janne Ahonen tunnetaan niin Suomessa kuin kansainvälisestikin erityisesti mäkihyppääjänä, minkä vuoksi monia saattaa yllättää Ahosen ura kiihdytysajajana. Mäkihypyn kaksinkertaisena maailmanmestarina tunnettu Ahonen on innokas moottoripyörä- ja kiihdytyskisaharrastaja: hänellä on mäkihyppymitaliensa lisäksi hallussaan hyviä kisatuloksia myös autourheilun saralla.

Janne Ahonen on myös perustanut vuonna 2011 oman kiihdytysautotallin nimeltä Ahonen Racing Team (ART). Kiihdytysautotallin perustamisen on kuitenkin uutisoitu ajaneen Ahosen taloudellisiin vaikeuksiin.

Janne Ahosella on hallussaan jopa Euroopan ennätys kiihdytyskisoissa vuodelta 2006, jolloin hän suoriutui radasta 6,98 sekunnissa 307 kilometrin tuntivauhdilla, tehden Euroopan nopeimman Comp B/D -ajan. Lisäksi hän on vuoden 2004 Suomen mestari ja yltänyt niinikään mitalisijoille Competition-ryhmässä vuosina 2003, 2005 ja 2006. Competition-ryhmästä Ahonen siirtyi Top Fuel -ryhmään uusia haasteita saadakseen.

Janne Ahonen ilmoitti vuoden 2013 alussa palaavansa jälleen mukaan mäkihyppykilpailuihin muutaman vuoden tauon jälkeen. Kyseessä oli jo toinen kerta, kun hän ilmoitti tekevänsä paluun mäkihypyn maailmaan lopettamisten jälkeen. Vaikka Ahonen jo tuolloin totesi olevansa hyvällä vauhdilla matkalla huippuvuosiensa kuntoon, 36 ikävuotta ovat jo vieneet terävimmän ponnistuksen miehen jalkapohjista. Viimeksi Sotshin talviolympialaisissa alkuvuodesta 2014 kilpaillut Ahonen sai tällöin kilpailuihinsa hieman tahmean lähdön eikä yltänyt huipputuloksiin: Suomen joukkue sijoittui nimittäin Sotshin talviolympialaisten joukkuemäessä vasta kahdeksanneksi. Mäkihyppymestari kuitenkin ilmoitti kilpailevansa edelleen ainakin kevääseen 2015 saakka.

Vaikka Ahonen on täynnä kunnianhimoa tulevia kisoja silmällä pitäen, eivät vedonlyöjät ole yhtä vakuuttuneita hänen menestyksestään. Rahapelisivusto Betsafe tarjoaakin peräti 250,0 kertoimet Ahosen seuraavan mäkihyppyvoiton puolesta vetoa lyöville. Kertoimet tuskin myöskään laskevat mainittavasti, mikäli Ahonen päättää pyrkiä Suomen olympiajoukkueeseen seuraaviin talviolympialaisiin. Tällöin hän olisi jo 40-vuotias, mäkihyppääjien tavallisesti lopettaessa uransa kolmenkympin tienoilla. Täysin poikkeuksellista tämä toki ei olisi – onhan Japanin Noriaki Kasai yltänyt huipputuloksiin vielä 41-vuotiaanakin.

Yhtä kaikki jää nähtäväksi, miten Janne Ahonen tulee pärjäämään vuoden 2015 kilpailuissa. Tulokset Falunin maailmanmestaruuskisoista helmikuun lopussa eivät ainakaan näytä lupaavilta; Suomi kun karsiutui Ahosen ankkuroimalla tiimillä kilpailun toiselta kierrokselta, jääden yhdeksänneksi. Tshekin joukkue vei Suomen mahdollisuuden toiselle kierrokselle vain 3,9 pisteen erolla.